Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakeskus. Tämä melkein 200 500 asukkaan kaupunki sijaitsee Suomineidon vyötäröllä ja toimii alueensa kaupallinen sekä hallinnollinen keskus. Se perustettiin vuonna 1605, Kaarle XI:n määräyksestä ja kaupungin oikeudet se sai vuonna 1610.
Oulun kansainvälisyys juontaa juurensa kauas, jo sen alkuaikoihin, jolloin se toimi tervanviejänä ja harjoittikin ulkomaan kauppaa aktiivisesti. Oulussa on myös toiminut sen perustamisen ajoista aktiivinen satama, jossa vieraili laivoja muualta maailmasta, tuoden mukanaan kansainvälisiä tuulahduksia. Nykyaikana kaupunki on puolestaan tunnettu modernina teknologiakeskuksena, perustettiinhan sinne Pohjoismaiden ensimmäinen teknologiakyläkin viimevuosituhannen loppupuolella.
Kansainvälinen osaamiskeskus
2000-luvun alussa Oulusta oli tullut kansainvälisestikin tunnustettu osaamisen keskus, jossa teollisuus oli useammallakin alalla varsin hyvin edustettuna. Muun muassa Nokialta ja Stora Ensolta löytyi toimintaa tästä kaupungista ja siitä olikin pikkuhiljaa kehittynyt koko Fennoskandian pohjoisosien suurin kaupunkialue. Kansainvälisesti tunnustettu osaaminen nostikin varmasti Oulun vetovoimaa niin Suomen sisällä, mutta myös kansainvälisesti. Nykyäänkin Oulun Nuottasaaressa sijaitseva Stora Enson tehdas, joka on yksi maailman suurimmista ja moderneimmista puuvapaiden taidepaperipainojen valmistajista. Tämä kertookin jo paljon siitä, että Oulussa riittää kansainvälisestikin tunnistettavaa teollisuustoimintaa.
Teknologiakaupunki
Oulun kaupunkia alettiin kutsua teknologiakaupungiksi vuonna 1984, pari vuotta sen jälkeen, kun se oli saanut käyntiin Oulun Teknologiakylän. Tämä hanke sai paljonkin julkisuutta ja Oulu ansaitsi maineen jopa Pohjoismaiden teknologiakeskuksena. Nimi ei ole lainkaan tuulesta temmattu, sillä nykyisin Technopoliksen nimellä toimiva Oulun Teknologiakylä on toiminut yrityshautomona monille ehkäpä kansainvälisestikin toimiville yrityksille.
Oulu ei ehkä ole maailmanlaajuisesti suurin teknologiakeskittymä, mutta on sitä ainakin Suomessa tituleerattu pohjolan piilaaksoksi, joten sen teknologiaosaaminen on tunnistettu kaupungin ulkopuolellakin. Tämän voisi olettaa vetävän alueelle osaajia myös muualta maailmasta, niin lyhyemmille kuin pidemmillekin visiiteille. Oulu on nimittäin valtakunnallisesti telekommunikaation, elektroniikan, ohjelmistoteollisuuden, lääketieteen tekniikan sekä biotekniikan keskus.
Korkeakoulutus ja kansainvälisyys Oulussa
Koska Oulu on leimautunut varsin vahvasti teknologiakaupungiksi, tarjoaa se rajojensa sisällä myös koulutusta sen parissa. Toki tarjolla on opiskelumahdollisuuksia monilla muillakin aloilla, toimiihan kaupungissa niin ammattikorkeakoulu kuin yliopistorankingeissa varsin hyvin pärjäävä Oulun yliopistokin.
Korkeakoulujen kautta kaupungin katukuvaan saadaan tietysti monenlaisia kansainvälisiä tuulahduksia, kun niin ammattikorkeakouluihin kuin yliopistoonkin saapuu vuosittain useita vaihto-oppilaita Erasmus-ohjelmien kautta. Vaihto-opiskelijat osallistuvat usein varsin aktiivisesti monenlaisiin oppilaitoksensa aktiviteetteihin ja tutustuvat usein myös moniin kaupungin yrityksiin ja elinkeinoelämään yleensäkin. Vaihto-opiskelijoiden lisäksi korkeakoulut tuovat Ouluun myös vierailevia luennoitsijoita tai asiantuntijoita, jotka omalta osaltaan lisäävät kaupungin kansainvälistä tunnelmaa.
Eikä pidä unohtaa, että Oulussa toimii myös useita kansainvälisestikin toimivia yrityksiä, joiden kautta kaupunkiin voi vaihto-opiskelijoiden tai vierailevien luennoitsijoiden tapaan tuoda liikematkailijoita Suomen rajojen ulkopuolelta. Voipa joillakin liikematkailijoilla komennus olla tavanomaista matkaa pidempikin, jolloin he saattavat tuoda perheensäkin mukanaan. Ja jälleen Oulun kansainvälisyys kasvaa.
Ulkomaiset matkailijat Oulussa
Oulu on ottanut käyttöön sloganin ”capital of Northern Sandinavia” eli Pohjois-Skandinavian pääkaupunki. Tätä on käytettykin erityisesti teknologiateollisuuden maailmassa jo jonkin aikaa, eikä se aivan tuulesta temmattu matkailun näkökulmastakaan ole. Tämä Pohjois-Pohjanmaan kaupunki tarjoilee nähtävää ja koettavaa niin kesällä kuin talvellakin. Toimintaa riittää niin aktiivisen kulttuurikaupungin sykkeessä kuin ympäröivän luonnon rauhassakin. Matkailija arvostaa varmasti myös monia lähialueelta löytyviä kohteita, kuten laskettelurinteitä.
Talvisin ulkomaisia turisteja houkuttaa tietysti lumi ja revontulet. Näistä pääsekin Oulun korkeudella nauttimaan talviaikaan helpommin kuin eteläisessä Suomessa, mutta kaupunkimainen ympäristö helpottaa liikkumista, kun kaupunki eikä kieli ole tuttu. Vaikka ulkomaisia turisteja yöpyykin Pohjois-Suomen kaupungeista reilusti eniten Rovaniemellä, on Oulu mukavasti toisella sijalla. Eikä tämä ole lainkaan hullumpi sijoitus, sillä eipä joulupukin kotikylän kanssa voi moni kaupunki kilpaillakaan. Kesäisin Oulusta löytyy niin ikään mukavasti kansainvälisiä turistejakin kiinnostavaa tekemistä, mutta sen markkinoiminen kohderyhmälleen on hankalampaa. Oulusta löytyy lentokenttä, jonka kautta turisteja saapuu pohjoiseen erityisesti talvisin, mutta kesälläkin nähtävää olisi.
Tarjolla on paljon ulkomaalaisten, erityisesti ruuhkaisista kaupungeista saapuvien, arvostamaa hiljaisuutta ja puhdasta luontoa. Samoin Oulussakin pääsee nauttimaan yöttömän yön lumosta. Voi olla, että Oulun kesänajan kansainvälisyyskin kasvaa, kunhan matkailuyrittäjät löytävät oikeat narut, joista ulkomaalaisia turisteja vedetään alueelle myös kesällä.
Tervanviennistä kansainväliseen teknologiaan
Oulu on Suomen pohjoispuolen eloisimpia kaupunkeja, ja sitä se on ollut jo pitkään. Alkujaan erityisesti tervan viennistä tunnettu kaupunki alkoi tuon elinkeinon kuihduttua kehittyä teknologiassa ja tänä päivänä se onkin jopa pohjoismaisella tasolla tunnustettu, osaamisen ja teknologian keskus. Technopolis-yrityshautomon kotikaupunki on myös vilkas yliopistokaupunki, joten kansainvälistä väriä nähdään sen kaduilla varmasti. Matkailunkin saralla Oulu on suosittu kohde erityisesti talvisin, eikä mikään ihme, onhan pohjoisen Suomen talvessa aivan oma taikansa, jota ihastelemaan pääsee kätevästi niin autolla, lentokoneella kuin junallakin.
Tulevastahan ei koskaan voi täysin varmasti tietää, mutta todennäköistä on, että Oulun kansainvälisyys tulee seuraamaan koko Suomen kansainvälisyyden kehitystä. Tänä päivänä se on kuitenkin erityisesti kansainvälinen teknologiakeskus.