Oulun Kärpät on moninkertainen SM-mitalisti ja mestari, mutta yksi asia organisaatiossa on kuitenkin ylitse muiden: Oulun Kärpistä tulee ennennäkemättömällä tahdilla huippu jääkiekkoilijoita jotka pääsevät aina NHL:ään asti. Lista on loputon, mutta ihan vain esimerkiksi voimme mainita sellaiset nimet, kuten Nicklas Bäckström, Pekka Rinne, Joonas Donskoi, Jesse Puljujärvi sekä uusimmista tulokkaista, Aleksi Heponiemi. Kärppien juniorimylly on aina ollut yksi Suomen- ja jopa Euroopankin mittapuulla tehokkaimpia, mutta mistä se sitten johtuu? Jotain asioita Oulussa tehdään eri tavalla, mitä muualla päin Suomea.
Olemme koonneet muutaman pelaajan listan joka kattaa Kärpistä maailmanmaineeseen nousseita pelaajia sillä he jos jotkut ovat loistavaa mainosta tälle yhdelle kaikkien aikojen menestyksekkäimmälle seurajoukkueelle jota Suomen rajojen sisäpuolelta löytyy.
Jussi Jokinen
Vuonna 1983 Kalajoella syntynyt Jokinen on kiistattomasti yksi suomalaisen kiekkoilun ikoneita. Nöyrä työntekijä joka on aina hoitanut oman roolinsa kunniakkaasti. Jussi Jokinen valittiin jo vuonna 2001 NHL:ään, mutta hänen varauksena venyi aina kuudennelle kierrokselle saakka. Tästä huolimatta mies pelasi käsittämättömät 951 NHL-ottelua, tehden niissä 563 pistettä. Saavutus on kirkkaasti yksi suomalaisen jääkiekkohistorian merkittävimpiä, eikä mies ole turhaan ansainnut saamaansa suitsutusta.
“#JJ36” nimelläkin leikkisästä tunnettu Jokinen on Kärppien juniorimyllyn tuotoksia, eikä mies ole koskaan Suomessa pelatessaan edustanut mitään muuta seuraa. Liigassakin mies on ehtinyt pelaamaan 247 peliä joissa pisteitä on kertynyt kunnioittavasti 174 kappaletta. Tähän kun lasketaan vielä päälle muutamat olympialaiset, useat World Cupit sekä MM-kisat, voidaan olla yhtä mieltä siitä, että Jussi Jokinen on palvellut leijonapaitaa sekä meitä suomalaisia enemmän kuin hyvin. Kaudeksi 2019 Jokinen palasi NHL:stä Kärppäpaitaan, joten kaikkea ei olla tältä mieheltä vielä nähty!
Pekka Rinne
Pekka Rinne on vuonna 2018 yksi maailman parhaimpia maalivahteja ja pelaa ykkösvahdin roolia Nashville Predatorsissa. Jopa Stanley Cup mestaruudesta muutaman vuoden putkeen taistellut Predators on nojannut usein pelkästään maalivahtiinsa ja liitänyt tämän avulla voitosta voittoon. Vuonna 82- Kempeleellä syntynyt Rinne on myös toinen ns. “late bloomer” sillä mies varattiin NHL:ään vasta kahdeksannella (8.) kierroksella vuonna 2004, paljolti suomalaisen kykyjenetsijä Janne Kekäläisen ansiosta. Tästä huolimatta mies on onnistunut vakuuttamaan jokaisen jääkiekkoa seuraavan fanin ja moni pitääkin Pekka Rinnettä yhtenä maailman parhaista maalivahdeista. Suurin kunnianosoitus miehelle osui kuitenkin kauteen 2017-2018 jolloin mies sai virallisesti maailman parhaan maalivahdin tittelin. Himoittu Vezina (NHL:n paras maalivahti runkosarjassa) kulkeutui Pekka Rinteen palkintokaappiin ja se jos joku on suurin kunnianosoitus mitä ammatikseen kiekkoileva maalivahti voi saada.
Kärppien tulevaisuus
Kärppien tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta sillä pelkästään kauden 2018-2019 liigarosterista löytyy kaksi tulevaisuuden huippunimeä. Aleksi Heponiemi ja Rasmus Kupari ovat n. 100% varmuudella tulevaa olympiajoukkueen materiaalia, vaikka nuorukaiset kaipaavatkin vielä kokemusta miesten peleistä. Heponiemen ja Kuparin taitoja ja potentiaali ei kuitenkaan käy kiistäminen ja uskaltaisimmekin väittää, että miehet pelaavat NHL:n ykkös, tai kakkoskentässä seuraavan 3 vuoden sisään. Kärppien tulevaisuus juniorimyllyn osalta näyttää siis paremmalta kuin voisi edes kuvitella.
NHL:n varaustilaisuus kesällä
Siinä missä Kärpät on vahvasti edustettuna kesän 2019 varaustilaisuudessa, pienimmällä suomalaisella varausnumerolla tulee kuitenkin menemään Kaapo Kakko. Moni asiantuntija odottaakin, että Kakko saattaisi olla jopa ykkösvaraus joka tarkoittaisi historiallista hetkeä suomalaisessa urheilussa sillä koskaan suomalaista pelaajaa ei olla varattu numerolla 1. Mikäli haluat asiasta lyödä rahaa likoon, kannattaa katsastaa www.pelijakolikko.com sivusto sillä sinne on listattu useita eri vedonvälittäjiä joiden valikoimasta tulee kesällä löytymään kertoimia siitä, meneekö Kaapo Kakko ykkösenä, kakkosena, vai kenties kolmantena varauksena.